vuodesta 2009

vuodesta 2009

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Oppitunti lain kirjaimen ja tulkinnan suhteista

Laatiessani jäsenaloitteena tehtyä sääntömuutosesitystäni syyskokoukselle perehdyin yhdistyslakiin, enkä havainnut siellä mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa esitykseni kanssa.

Esityksen keskeisenä ajatuksena oli korostaa sitä, että jäsenistö käyttää yhdistyksen kokouksissa yhdistyksen ylintä päätäntävaltaa.

Konsultoimani Patentti- ja rekisterihallituksen lakimies kuitenkin informoi minua siitä, että vakiintuneen käytännön mukaan tätä nimenomaista ajatusta on tulkittu siten, että yhdistyksen kokouksessa tulee aina olla mahdollista tehdä esityksiä valittavan puheenjohtajan osalta.

Säännön voi kirjata, mutta se ei saa sulkea pois mahdollisuutta tehdä esityksiä vielä kokouksessa. Näin ollen ajatukseni jäsenten ennakkoinformoinnista ei voi tarkoitetulla tavalla toteutua.

Niinpä kevennän osaltani syyskokouksen asialistaa, ja vedän jäsenaloitteeni takaisin ennen johtokunnan valmistelevaa kokousta.

Pahoittelut mahdollisesta ylimääräisestä vaivasta!
Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa.
 

maanantai 25. elokuuta 2014

Näkökohtia sääntömuutosesityksen puolesta ja sitä vastaan


Kuluneen viikonlopun aikana useampikin siirtolapuutarhuri tuli keskustelemaan sääntömuutosehdotuksesta, ja niinpä ajattelin, että on ehkä hyvä vielä kootusti esittää siihen liittyviä erilaisia näkökohtia.

On syytä huomata, että itse ehdotus on siis luonteeltaan varsin yksinkertainen: puheenjohtajaehdokkaat ilmoittautuvat etukäteen ja nimet kerrotaan jäsenistölle kokouskutsussa. Siinä koko juttu. Alla esitetyt huomiot eivät ole osa itse ehdotusta, vaan ainoastaan ehdotukseen liittyviä ja sen pohjalta mahdollisesti esiin nousevia kysymyksiä.

Sääntömuutosesityksessä on lueteltu seuraavia perusteita puheenjohtajaehdokkaiden ilmoittamisen puolesta:

·        Jäsenistön on syytä saada mahdollisimman tarkkaa tietoa asioista, joista he päättävät, eli me kaikki yhdessä päätämme.

·        Parempi etukäteisinformointi lisää yleistä asioiden valmisteluun liittyvää avoimuutta yhdistyksemme piirissä.

·        Jäsenistö antaa yhdistyksen kokouksessa puheenjohtajalle edustuksellista toimeenpanovaltaa, joka tulee paremmin oikeutetuksi avoimemman valintaprosessin kautta.

·        Koska kyseessä on vaali, on kohtuullista, että ehdokkaat eivät paljastu asiasta päättäville jäsenille vasta valintatilaisuudessa.

·        Tulevaisuudessa puheenjohtaja todennäköisesti edustaa entistä suurempaa jäsenistöä entistä pidemmällä toimikaudella.

Onko sitten olemassa näkökohtia, jotka puhuisivat esitystä vastaan?

Entä jos…?

·        On vain yksi puheenjohtajaehdokas.
à Myös sopuvaalitilanteessa on perusteltua kertoa asetelmasta etukäteen jäsenistölle.

·        Etukäteistiedottaminen johtaa ”vaalikampanjointiin”.
à On parempi, että mahdollinen kampanjointi tapahtuu avoimesti päivänvalossa, kuin suljettujen ovien takana ja yksityisillä terasseilla.

·        Puheenjohtajaehdokas löytyy vasta kokouksessa.
à Vastuullinen johtokunta ei jätä valmistautumatta ehdokasasetteluun, vaan keskustelee asetelmasta hyvissä ajoin, kuten tähänkin asti.
à Suuren siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtajana toimiminen on siinä määrin vaativaa puuhaa, että vastuullinen ehdokas ei myöskään oikeasti tee näin mittavaa päätöstä viime tingassa tai hetken päähänpistosta.
à ”Mustan hevosen” taktiikka lähinnä mahdollistaa asioiden kulissientakaisen junailun jäsenistöltä ja johtokunnalta salassa. Tällainen toimintakulttuuri ei edusta tätä päivää.
à Jos sääntömuutos hyväksytään, niin silloin etukäteisilmoittautuminen on vallitseva käytäntö, jonka mukaisesti jatkossa toimitaan.

·        Mikä estää toimimasta esitetyllä tavalla jo nyt?
à Mikään ei varsinaisesti estä tätä, mutta etukäteisinformointi ei toimi tarkoitetulla tavalla, jos periaatteita ei kirjata sääntöihin. Tämä johtuu siitä, että ilman kirjausta ehdokas voi edelleen ilmoittautua vasta kokouksessa, eikä jäsenistö saa ehdokkuutta koskevaa tietoa hyvissä ajoin.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tieto puheenjohtajaehdokkaista jäsenistölle?


Tervehdys kaikille!

Alla sääntömuutosehdotukseni syyskokoukselle. Sen keskeinen ajatus on, että jäsenistömme olisi hyvä saada tieto puheenjohtajaehdokkaista jo ennen varsinaista valitsemistilaisuutta. Tämä voisi tapahtua ilmoittamalla ehdokkaat (tai ehdokas) syyskokouksen kutsukirjeessä. Tällöin tietäisimme paremmin, mistä olemme tulossa kokouksessa päättämään.

Asia tulee esille seuraavassa syyskokouksessa 28.9.2014. Jotta esitykseen olisi mahdollista perehtyä ajoissa ennen kokousta, liitän sen oheen tiedoksi.

Tullakseen hyväksytyksi sääntömuutosesityksen tulee saada taakseen vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Ehdotus tarjoaa yhdistykselle mahdollisuuden keskustella, ottaa kantaa ja päättää asiasta suuntaan tai toiseen.

Pohjimmiltaan kyse on yksinkertaisesti siitä, haluammeko saada tiedon puheenjohtajaehdokkaista jo ennen kuin olemme heitä valitsemassa. Esitystä tukevat myös esimerkiksi hallintokulttuurin avoimuuteen liittyvät näkökohdat.

Klikkaamalla kuvaa voit nähdä asiakirjan suurempana. Se on myös tallennettavissa ja tulostettavissa.




maanantai 11. elokuuta 2014

Helsingin perustamispaikoilla


Vanhankaupunginkoskella


Kustaa Vaasa perusti Helsingin tälle paikalle vuonna 1550.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Äijäkahvila 2013

Seuraavassa muutamia tarkoin varjeltujen salaisuuksien verhoa raottavia kuvia sunnuntaina järjestetyn (sen aidon ja alkuperäisen) Äijäkahvilan kyökin puolelta. -Tätä ette näe salista käsin!!!


Lassi prosessoimassa paprikoita gumboaan varten


Lassen uuninlämpöistä pullaeleganssia


Jyrki ja muna-anjovisleipien varhaisvaiheet


Make tiskialtaan äärellä, vierellään porkkanakakkutaikinakulho


Lassi valmistautuu lähestymään kerhotalon uutta tiskikonetta


tiistai 30. huhtikuuta 2013

Saunakauden alkua odotellessa

Aivan pian käynnistyy jälleen Pakilan siirtolapuutarhureiden saunakausi. Tunnelmaan virittäytymiseksi ohessa muutamia saunakuvia viime kesältä.

Pukuhuone vanhassa kuosissaan


Lämpöä puusta


Saunavuoroindikaattori: piipusta kohoava savu


Tulen hehkua tuhkaluukusta


Rantasuihku


Löylygeneraattorin laavaa



perjantai 11. tammikuuta 2013

Kehittämispäivä

Ensi kevättä ja kesää odotellessa voi vaikkapa muistella edellisen vuoden tunnelmia valokuvia katsellen. Alla joitakin otoksia kerhotalollamme järjestetyiltä kehittämispäiviltä. Klikkaamalla kuvia voit nähdä ne suuremmassa koossa.


Tiedote tilaisuuden sisällöistä ja rakenteesta


Puutarhureita koolla


Kaavoitussuunnitelman esittelyä


Keskusteluosio käynnissä


Virallisen osuuden päätyttyä


Paikalla oli luonnollisesti myös oman tiedotustoimikuntamme edustajia


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

tiistai 29. toukokuuta 2012

perjantai 25. toukokuuta 2012