Saunasta ja sen merkityksestä

Pakilan siirtolapuutarhassa viettämiemme vuosien aikana alueen yhteisöllisyyttä sykkiväksi sydämeksi on hahmottunut yhdistyksen sauna. Kullervo Lehtisen vuonna 1952 suunnittelema rakennus tarjoaa jo itsessään tunnelmallisen aikamatkan vuosikymmenten taakse. Nousu saunan portaita pitkin johtaa kuistille, josta avautuvat kesäisen kauniit joki- ja peltomaisemat. Kulku saunamajurin portin lävitse vie tumman puupinnan hallitsemaan pukuhuoneeseen, josta löytyy viileinä kevät- ja syysiltoina suloista lämpöä hehkuva takka. Kylpyhuoneen ovesta astuttaessa äänimaailman täyttää peltiämpäreiden kolina ja roiskuvan veden lätinä. Löylyhuoneen kaikkeinpyhimmästä paljastuu lopulta aito saunan tuoksu, juuri oikeanlainen hämärä valaistus sekä vaikuttavan löylyvoimainen puulämmitteinen kiuas, johon on ahdettu 850 kiloa kiviä.

Rakennuksen ja sen sijainnin lisäksi saunassamme voi nauttia yhä harvinaisemmaksi käyvästä mahdollisuudesta yhteiseen saunomiseen. Saunavuorojen aikana tarjoutuu kullekin oman toiveensa mukaisesti erinomainen tilaisuus sekä mukavaan jutusteluun että hiljaiseen nautiskeluun. Muistan aluksi kokeneeni miestensaunan lihamuurin ja ajoittain äänekkään seurustelun melkoisena kulttuurishokkina. Jokin tunnelmassa kuitenkin suuresti viehätti ja saunomisesta on nykyisin muodostunut tärkeä, keskeinen ja erottamaton osa puutarhaelämää. Sen lisäksi, että Pakilan siirtolapuutarhan sauna on luonnollisesti maailman paras sauna, se on myös paikka, jossa voi kohdata laajan kirjon ainutkertaisia persoonallisuuksia sekä käsitellä mies- ja naisparlamentin voimin alueen yhteisiä asioita.

Arvokkaan laitoksen toiminnasta ja ylläpidosta pääasiallisen vastuun kantaa saunatoimikunta. Heidän tukenaan on laajempi lämmittäjäjoukko, joka vastaa yksittäisistä saunavuoroista. Lämmittäjien lisäksi oman kortensa kekoon kantavat myös ne lukuisat henkilöt, jotka osallistuvat erilaisiin saunatalkoisiin. Erääksi kevään ehdottomista kohokohdista ovat muodostuneet toukokuiset talkoot, joissa kuistilta poistetaan luukut ja saunarantaan lasketaan laituri. Syyskuisin edessä on ankeampi, käänteiseen suuntaan tapahtuva operaatio, jossa maisema teljetään synkeiden vanerilevyjen taakse ja edessä häämöttää lähes kahdeksan kuukauden kärvistely talviasunnon sähkölämmitteisessä korvikekopperossa, jossa ei puu tuoksu eikä peltiämpäri kolise. Toisaalta viimeiseen kaikuvaan laatikkosaunaan osallistuminen muodostaa masokistisluonteisen paikallisriitin, johon kuitenkin sisältyy idullaan jo kaukana siintävä toivo tulevasta keväästä.

Kirjoituksia Pakilan siirtolapuutarhasta

Siirtolapuutarha on ainutlaatuisen elämänmuodon mahdollistava loistelias instituutio. Olen tällaisesta ihmeestä siinä määrin vaikuttunut, että katsoin puutarhaelämän ansaitsevan oman, aiheelle pyhitetyn bloginsa. Pääasiallisena tavoitteenani on havainnoida ja kommentoida elämää sellaisena kuin se näyttäytyy eräästä Helsingin Pakilassa sijaitsevasta siirtolapuutarhamökistä käsin.

Alueesta otetussa ilmakuvassa puutarhamme muistuttaa roomalaisten valloitusyrityksiä menestyksekkäästi vastustavaa pientä gallialaiskylää, joka on Asterixin lukijoille tuttu. Myös Pakilan siirtolapuutarha on ihmeellinen elämänmuodollinen saareke, jossa hieno kulttuuriympäristö kietoutuu saumattomasti yhteen luonnon kauneuden ja inhimillisen yhteisöllisyyden kanssa.